24.2.2014

Siksakkia!



Kirjovirkattu kori (kork. n. 17cm, halk. n. 15cm)

Tarvitset:
Novita Hanko -lankaa harmaata n. 95g ja mustaa n. 35g,
virkkuukoukun nro 7 ja
silmäneulan.

Virkkaa harmaalla langalla 6 ketjusilmukkaa ja sulje renkaaksi piilosilmukalla. Sulje myös seuraavat kerrokset piilosilmukalla. Aloita jokainen krs virkkaamalla 3 kjs (on krs:n 1. pylväs).

1. krs: Virkkaa renkaaseen yhteensä 12 pylvästä.
2. krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan 2 p.
3. krs: Virkkaa *1 p, 2 p samaan s:aan*. Toista *-* krs:n loppuun.
4. krs: Virkkaa *2 p, 2 p samaan s:aan*. Toista *-* krs:n loppuun.
5. krs: Virkkaa *3 p, 2 p samaan s:aan*. Toista *-* krs:n loppuun.

Aloita kirjovirkkaus kuvallisen ohjeen mukaan ensimmäisestä krs:ta. Kuvio virkataan kiinteillä silmukoilla. Virkkaa viimeisen krs:n viimeinen s piilosilmukkana ja päättele langat.



17.2.2014

Raitaa!







Raita on vallannut olohuoneen! Kudoin sohvan istuinosaan musta-oliivinvihreän päällisen tuomaan vähän vaihtelua petroolin ja turkoosin sävyiseen kalustukseen (ja samalla peittämään sohvassa olevaa tahraa). Raidallinen poppanapäällinen valmistui oikeastaan jo viime syksynä, mutta pääsi sohvalle vasta jouluksi ja kuviin nyt. Poppana ei pöytä- tai kaitaliinana ole minun juttuni, mutta toimii kivasti sohvalla. Aika näyttää miten poppana kestää jatkuvaa kulutusta.

Sini-valko raidallinen sekä koralli-valko raidallinen tyynynpäällinen löytyivät Kodin1:sen alesta muutamalla eurolla. Ne tuovat mielestäni vähän keväistä raikkautta olohuoneeseen. Tyynyjen päällä näkyy synttärilahjaksi saamani Kaunisteen iiiiihana Siksakki-huopa. Muhkea huopa onkin ollut ahkerassa käytössä kirpeiden pakkaspäivien iltoina sohvalla nököttäessä.

Ennestään raitaa on olohuoneessa räsymaton ja lankapussukan muodossa (pussukassa pilkottavasta keskeneräisestä käsityöstä on muuten tulossa ohje, jahka työ valmistuu).


P.s. Poppanapäällisen ohje on myös tulossa blogiin!


10.2.2014

Ystävä hyvä!



Sydämellinen pannunalunen

Tarvitset:
Trikookudetta n. 110g,
virkkuukoukun nro 10 ja
ryijyneulan (tai muun isosilmäisen neulan).

Virkkaa 5 ketjusilmukkaa ja sulje renkaaksi piilosilmukalla. Sulje myös seuraavat kerrokset piilosilmukalla. Aloita jokainen krs virkkaamalla 3 kjs (on krs:n 1. pylväs).

1. krs: Virkkaa renkaaseen yhteensä 12 pylvästä.
2. krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan 2 p.
3. krs: Virkkaa *2 piilosilmukka, 1 kiinteä silmukka, 2 puolipylvästä samaan s:aan, 2 p samaan s:aan, 2 pitkää pylvästä samaan s:aan, 2 p samaan s:aan, 2 ½p samaan s:aan*, 1 ps. Virkkaa *-* peilikuvana. Virkkaa 1 ps, 1 ks, 1 p, 1p + 1pp + 1p samaan s:aan, 1 p, 1 ks, 1 ps. Katkaise lanka ja päättele.


Vinkki! Virkkaa sydän myös ohuesta puuvillalangasta ja kiinnitä se ystävänpäiväkorttiin.


3.2.2014

Valkoinen, valkoisempi, lumi


Talvi on tullut myös vanhempien puutarhaan ja lumeen ovat peittyneet niin pyykkipojat naruillaan kuin kukkaruukun muratitkin. Omenapuun alkuakin suojaavaa kanaverkko on saanut hauskan lumikuorrutuksen.