25.8.2014

Jakkarajuttu





Eräänä perjantai-iltana, ei niin kovin kauan sitten, minuun iski inspis uudistaa kaksi valkoista (ja nuhjaantunutta) jakkaraa. Ajatus istuimien maalaamisesta oli muhinut päässä jo kuukausia, mutta idea oli puuttunut. Kun idea sinä perjantaina viimein putkahti päähän, istuin television edessä teippailemassa jakkaroita pikkutunneille asti ja jatkoin touhua vielä seuraavana aamunakin.

Istuinosien teippauksen jälkeen muut osat suojattiin muovilla ja jakkarat spreijattiin pihalla muutamaan kertaan (onneksi sattui aurinkoinen päivä). Kun maali oli kuivunut, teipinpalat poistettiin ja alta paljastui yksi onnistuneempi maalaus ja yksi vähemmän onnistunut (arvannet kumpi pääsi kuviin).

Koko hommaan kului vajaa purkillinen mustaa sraymaalia ja pari metriä maalarinteippiä.


P.s. Samalla suihkuttelulla myös Purkissa-postauksessa esiintyneen purkin puinen korkki sai mustan värin pintaansa :)


18.8.2014

Hui hirviö!



"Hirmuinen" tyynynsyöjähirviö (koko n. 40x40cm)

Tarvitset:
Novita 7-veljestä -lankaa petroolinsinistä n. 240g, punaista n. 10g, valkoista n. 10g, mustaa n. 10g,
umpivetoketjun 25cm,
sisätyynyn 40x40cm, 
pyöröpuikon 3,5mm/ 80cm,
virkkuukoukun nro 3,5,
silmäneulan ja ompelulankaa
sekä sakset.

Luo 192 silmukkaa pyöröpuikolla ja yhdistä renkaaksi. Neulo sileää neuletta oikein 15cm.
Seuraavalla kerroksella neulo 18 s oikein, päättele 60 s ja neulo 114 s oikein.
Neulo seuraavalla krs:lla 18 s oikein, luo edellisellä krs:lla pääteltyjen s:den tilalle 60 s ja neulo 114 s oikein.
Jatka sileää neuletta oikein, kunnes työn korkeus on 42cm. Päättele silmukat.

Pieni silmä:
1. krs: Tee mustalla langalla aloitussilmukka ja virkkaa s:aan 3 ketjusilmukkaa (= 1. pylväs), 11 pylvästä ja sulje renkaaksi piilosilmukalla. Aloita myös 1.-3. krs virkkaamalla 3 kjs ja sulje ps:lla.
2. krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan 2 p.
3. krs: Katkaise musta lanka ja ota työhön valkoinen lanka. Virkkaa *2 p samaan s:aan, 1 p*. Toista *-* krs:n loppuun.
Katkaise lanka ja päättele.

Iso silmä:
1. - 3. krs: Virkkaa kuten pieni silmä, mutta kaikki krs:t mustalla.
4. krs: Katkaise musta lanka ja ota työhön valkoinen lanka.Virkkaa *2 p samaan s:aan, 2 p*. Toista *-* krs:n loppuun.
Katkaise lanka ja päättele.

Punaiset posket:
1.-3. krs: Virkkaa kuten pieni silmä, mutta kaikki krs:t punaisella.
Katkaise lanka ja päättele.
Virkkaa toinen poski samoin.

Ompelu:
Ompele tyynynpäällisen ala- ja yläreunat kiinni. Ompele vetoketju suuaukkoon petroolinsin. ompelulangalla käsin tai ompelukoneella.
Ompele silmät valkoisella langalla siten, että tyynyn reunasta silmän keskustaan on 13cm ja suuaukon yläreunasta silmien keskustaan on 10cm.
Ompele posket punaisella langalla suuaukon molempiin päihin siten, että pyörylät ulottuvat  n. 1cm  aukon päälle.


Taka-ajatus: Tarkoitus oli tyhjentää lankavarastoa, mutta "yllättäen" kävikin niin, että jouduin ostamaan lisää lankaa tyynynpäällistä varten. Kyseessä on lahja 6-vuotiaalle siskonpojalle (shhh, ei saa sitten kertoa).

11.8.2014

Kiva vai kamala?





Kuten aiemmin kerroin Purkissa-postauksessa, purnukka-kokoelmani täydentyi mukavasti (liikaakin) kesän kirpparikiertueella. Lipaston päälle näytille pääsi pullea purkki Kangasalta, laihempi Espoosta ja valkoinen pää-malja Tampereelta. Päästä en ole vielä päättänyt, onko se kiva vai karmiva... Halpa se ainakin oli (0,95e). Tuumailin, että sille voisi tuikkaista vaikka hortensian oksia afroksi sitten syssymmällä. Nyt siinä ja salmiakki-kupissa kasvaa apostolinmiekan alkuja.


4.8.2014

Pitsin viemää



Virkattu ruukunsuoja (halk. n. 25cm, kork. n. 21cm ruukun päällä mitattuna)

Tarvitset:
Trikookudetta n. 450g sekä
virkkukoukun nro 8.

1. krs: Tee aloitussilmukka ja virkkaa s:aan 3 ketjusilmukkaa (= 1. pylväs), 11 pylvästä ja sulje renkaaksi piilosilmukalla. Aloita myös 1.-6. krs virkkaamalla 3 kjs ja sulje ps:lla.
2. krs: Virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen silmukkaan 2 p.
3. krs: Virkkaa *1 p, 2 p samaan s:aan*. Toista *-* krs:n loppuun.
4. krs: Virkkaa *2 p, 2 p samaan s:aan*. Toista *-* krs:n loppuun.
5. krs: Virkkaa *5 p, 2 p samaan s:aan*. Toista *-* krs:n loppuun.
6. krs: Virkkaa *6 p, 2 p samaan s:aan*. Toista *-* krs:n loppuun.
7. krs: Virkkaa *[3 pitkää pylvästä, 3 kjs, 3 pp] koukusta laskien 4. s:aan. Kiinnitä ryhmän viimeinen pp edelleen 4. s:aan ps:lla.* Toista *-* vielä 7 kertaa.
8. krs: Virkkaa 3 kjs, *[3 pitkää pylvästä, 3 kjs, 3 pp] ed. krs:n kjs-lenkkiin.* Toista *-* vielä 7 kertaa. Virkkaa ps alun kjs-ketjun 3. s:aan.

Virkkaa 8. krs vielä 3 kertaa. Päättele.


Taka-ajatus: Halusin tuoda reippaasta trikookuteesta virkattuun ruukunsuojaan pitsin herkkyyttä! :)