Messuilemassa


Makramee-seinätekstiili Taito Pohjois-Karjala ry:n osastolla

Paperinaru-valaisin Taito Pirkanmaa ry:n osastolla

Viikonloppuna oli taas vuotuiset Suomen Kädentaidot -messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Ensimmäistä kertaa kävin messuilla peräti kahtena päivänä. En ole aiemmin ymmärtänyt, miten kukaan jaksaa teputtaa millään messuilla yhtä päivää pidempään, mutta oli siinä etunsa. Kiersimme lauantaina messuilla pari tuntia melkoisessa tungoksessa ja sunnuntaina teimme toiset pari tuntia täsmäiskuja kiinnostavammille kojuille vähän väljemmissä oloissa. Ostoksia kyllä kertyi molempina päivinä tasapuolisesti! :) Shoppailin lähinnä lankoja (ikään kuin tarvitsisin niitä lisää) ja työvälineitä (osalle oli ihan oikea tarve). Novitan osastolla hamstrasin halpoja (1e/ kpl) bambupuikkoja ja -koukkuja - tarpeeksi paksuja sellaisia, etteivät heti napsahda poikki käsittelyssäni!

Messujen vaatimaton kuvasaldo on peräisin Taitokadulta Taito Pohjois-Karjalan ja Taito Pirkanmaan osastoilta. Ylemmän kuvan hieno makramee-seinäteos muuten kuuluu tämän vuoden Habitaressa palkittuun Taitojärjestön Tekemisen iloa -mallistoon.