Seinäruusu



Ja toukokuun teema on... seinätekstiili! Kuukauden aikana tarkoitukseni olisi valmistaa neljä erillistä paneelia, jotka yhdistän yhdeksi iso(mma)ksi seinävaatteeksi. Ensimmäisenä työn alle pääsi yläpuolen kuvaan nuolella merkitty keskimmäinen paneeli. Kuvan piirros on tosin vielä tässä vaiheessa vasta alustava suunnitelma, joka saattaa matkan varrella muuttua.

Alla lyhyt tarina seinätekstiilin ensimmäisen palan valmistumisesta.

1. Mietin paneelin koon, lisäsin 2cm:n saumavarat kaikkiin reunoihin ja leikkasin palan. Huolittelin reunat 3-askel -siksakilla.

2. Piirsin suunnittelemani kuvion lyijykynällä pohjakankaalle ja pingotin kankaan pahvinpalan ympärille hakaneuloilla.
Varsinkin vaaleiden lankojen kohdalla suosittelen kuitenkin käyttämään kuvion jäljentämiseen esim. itsestään haihtuvaa Prym-merkkauskynää. Kankaan pingotukseen voi taas käyttää ompelukehystä. Itse käytän tällaisissa "isommissa" ristipistotöissä mielelläni itse kehittelemääni apupahvia, jolla vältyn painaumilta keskellä työtä.

3. Kirjomisen aloitin vasemmasta alareunasta, josta etenin värialueittain vasempaan yläreunaan. Otin työhön noin sylin mittaisen langan kerrallaan ja jätin lankojen "hännät" vielä tässä vaiheessa päättelemättä.

4. Päättelin langat pujottamalla hännät nurjalle puolelle. Lopuksi höyrytin valmiin paneelin.

Ai niin. Tässä paneelissa käytin lankana Taito Pirkanmaan ohutta Pirkka-lankaa, jota työhön kului n. 5g (vihreä) + n. 7g (musta) + n. 7g (keltainen). Eli vain muutama hassu gramma!