Erilainen juhannus


Perinteistä poiketen emme piipahtaneet tänä juhannuksena lainkaan mökillä. Niinpä perinteiset mökkijuhannuskuvatkin jäivät ottamatta. Sen sijaan vietimme koti-/ kaupunkijuhannusta ja kävimme aattona tallustelemassa Tampereella Hatanpään arboretumissa. Sinne oli päätynyt moni muukin; oli kävelijöitä, pyöräilijöitä, istuskelijoita ja toisia kuvaajia. Eli toisin sanoen yllättävän paljon muita kaupunkijuhannuksen viettäjiä.

Minä suuntasin katseen ja kameran järvelle ja napsin pilvien takana piileksivästä auringosta muutamia kuvia. Oikeastaan ensimmäinen auringon suuntaan ottamani kuva (ei postauksessa) oli onnekas vahinko. Huomattuani puiden muodostavan tummanpuhuvan ja dramaattisen kehyksen kuville, ryhdyin innoissani kuvaamaan lisää samankaltaisia ja vielä tummasävyisempiä otoksia. Eli tässä "best of" kuvia tältä juhannukselta :)