Peltilehmä ja maalatut kadut



Finlaysonalueelta Finlaysonin alueelle eli Forssasta Tampereelle. Kävimme viime kesänä ensimmäistä kertaa Finlayson art area -kuvataidetapahtumassa ja eilen suuntasimme tutustumaan tapahtuman tämän vuotiseen tarjontaan. Etukäteen osasin odottaa katumaalauksia ja tietenkin ylimmän kuvan (uutisissakin vilahdellutta) Miina Äkkijyrkän Holy Calf -peltilehmäveistosta.

Tänä vuonna olimme liikkeellä hyvissä ajoin ja jopa liian ajoissa. Yritimme nimittäin jo viikko sitten mennä kuvaamaan katumaalauksia, mutta alue olikin suljettu ja siellä täällä näkyi haalarihemmoja heilumassa maalaustelojen kanssa. Toinen kerta toden sanoi ja sunnuntaina (päivä tapahtuman avajaisten jälkeen) pääsimme esteettä tutkailemaan Finlaysoninkujan ja Väinö Linnan aukion teoksia.

Nappasin uusintaotokset parista alueelle myös viime vuonna maalatusta Finlaysonin kuosista ja kahdesta aivan uudesta katumaalauksesta. Toiseksi ylimmässä kuvassa näkyy Finlaysonin Elefantit-kuosi ja toiseksi alimmassa Aalto-kuosi. Keskimmäisessä kuvassa on Karoliina Saviluodon Räsymatto-katumaalaus ja alimmassa kuvassa siivu katutaiteilija Ville Färsaarten ja runoilija Anna Isoaron yhteistyökatumaalauksesta.